Vuosi 2015

Kunnon nainen-liikuntatapahtuma

 

Torstaina 7.5.15 kunnon joukko yhdistyksemme kunnon naisia kokoontui Lahden urheilukeskukseen yhteiselle juoksu- tai kävelymatkalle Lahden Ahkeran liikuntatapahtumaan. Liitolta saimme ”tiimipaidat”, joilla erotuimme noin 800 reippailijan joukossa.

 

 

Heinolan kesäteatteri 17.6.2015: Ulkomaalainen

 

Kolean juhannusviikon lämpimämpänä päivänä terkat lähtivät naurulihaksiaan verryttelemään Heinolan kesäteatteriin. Ja säähän tuntuikin suosivan: Auringon pilkahdellessa pienoisten pilvenhattaroiden takaa bussissa kippisteltiin eväiden syönnin lomassa ja toivoteltiin toisillemme onnistunutta yhteistä iltaa.

Kappale oli Ulkomaalainen. Se oli hulvaton ja yllättävä komedia, juuri Heinolan tyyliin! Näytelmä nauroi surutta muukalaisvihalle ja erilaisuudenpelolle, näyttämöllä oli ennakkoluulojen koko kirjo. Charlie halusi vain olla omissa oloissaan, mutta joutui kiemurtelemaan tiukassa välikädessä, kun tilanteet kärjistyivät ja väärinkäsitykset seurasivat toisiaan.

Ulkomaalainen on Larry Shuen kappale. Näytelmässä esiintyivät Anu Sinisalo, Ulla Tapaninen, Iikka Forss, Taisto Oksanen, Jari Pehkonen, Antti Lang ja Eero Saarinen. Näytelmän ohjasi Jaakko Saariluoma.

”Perinteinen kevään avaus on suoritettu!”

”Oli ihana nauraa jälleen hyvässä seurassa!”

============================================================

Sikasiisti tapahtuma terkkojen kanssa

 

 

Kävimme porukalla viihtymässä Möysän musaklubilla 13.11.15, jolloin esiintyjänä oli Jean S.

 

Mössö on saavuttanut innovatiivisella ja hyväntuulisella asenteellaan nopeasti hyvän maineen niin artistien kuin yleisönkin keskuudessa.

 

Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnan klubille housebändiksi 1991 perustettu Jean S juhlii 20-vuotista taivaltaan. Suomen parhaaksi bilebändiksikin tituleerattu ammattimuusikoiden muodostama ryhmä tunnetaan pukeutumisestaan polvihousuihin ja smokin yläosaan.

2000-luvulla Jean S. on noussut yhdeksi maamme suosituimmista esiintyjistä myös julkisilla keikoillaan.