Vuosi 2013

 

Lauantaina 16.11.2013 Päijät-Hämeen terveydenhoitajat tekivät virkistysmatkan Haikon kartanoon ja Porvoon vanhaan kaupunkiin. Kylpylähotelli Haikon Kartano sijaitsee kauniin kartanopuiston keskellä meren rannalla Porvoossa, 6km:n päässä idyllisestä vanhasta kaupunginosasta.

 

Aamusella yhdeksän aikaan bussikyytimme lähti Lahden linja-autoasemalta. Ensin mentiin Haikkoon nauttimaan hemmottelevista kylpyläpalveluista: kylpylän puolelle poreisiin, kuntosaliin, erilaisiin hoitoihin tai jopa saunajoogaa kokeilemaan! Sen jälkeen siirryimme kartanon puolelle historiallisesta kartanotunnelmasta ja parvekkeelta avautuvasta upeasta merinäköalasta nauttimaan. Siellä meitä odotti myös herkullinen lounas: kolme eri salaattia, keitto, lämmin ruoka ja jälkiruoka.

 

Vatsat täynnä siirryimme bussillamme Porvoon vanhaan kaupunkiin. Aurinko hemmotteli meitä muuten niin harmaan ja märän marraskuun keskellä. Samoilimme katuja ja nautimme atmosfääristä, kiertelimme pieniä suloisia putiikkeja, ostoksia löytyi pannuista liinoihin, ja suklaatuliaiset saatiin kotiin. Pikkujoulukausi avattiin höyryävällä glögilasillisella!

 

Viiden aikoihin oltiin Lahdessa takaisin kera kasan kivoja kokemuksia, mukavia muistoja ja valaisevia valokuvia taskun pohjalla. Tässä osa niistä – kaikki eivät suureksi harmiksi onnistuneet :( - muistot kuitenkin ovat kirkkaina mielen perukoilla!

 

Kiitos kaikille mukana olleille mukavasta seurasta :)

Tavataan taas seuraavassa yhteisessä tapahtumassa!

 

- Maria -